Katso ehdokkaan esittelyvideo>>>
Olen Aimo Karppinen, 76-vuotias eläkeläinen Saloisista.
Olen neljännen kauden valtuutettu, rakennetunympäristön lautakunnan varapuheenjohtaja, lupa- ja valvontajaoston sekä vanhusneuvoston jäsen. Lisäksi olen ollut kirkkovaltuuston ja -neuvoston (varapuheenjohtaja) jäsen.
Tulen jatkamaan työtäni vanhusten hyväksi.
Myös Saloisten kaavan eteenpäin vieminen on tärkeää. Alueelle on rakennettu uusi koulu ja tänä vuonna sen yhteyteen rakennetaan väestötilat.
Raahessa on meneillään talouden tasapainottamisohjelma, joten säästöt on mietittävä tarkkaan.
Raahen Keskustan kunnallisjärjestö sekä valtuustoryhmä on koko ajan tuonut esille 40 oppilaan rajaa
kouluissamme, kannatan sitä edelleen.
Kannatan tuulivoimaloiden ja asutuksen välille jatkossakin 2 km rajaa ja kannatan myös aurinkoenergiaa.