Antero Aulakoski

ylikomisario, kunnallisneuvos

Katso ehdokkaan esittelyvideo >>>

Arvoisa raahelainen,

Raahen väkiluku laskee ja elinvoimaisuus vähenee. Asunnon omistajat köyhtyvät ja palveluja lakkautetaan. Tätä kehitystä ei pidä hyväksyä.

Äänesi ratkaisee Raahen tulevaisuuden – jatkuuko negatiivinen kehitys seuraavallakin valtuustokaudella.

Olen ehdokkaana, koska haluan muuttaa Raahen suunnan tuellasi. Olen valmis tekemää työtä edunvalvonnan, yrittäjyyden, koulutuksen ja turvallisuuden edistämiseksi.

Muutos vaatii johtajuutta ja rohkeutta tehdä asioita toisin kuin ennen. 30-vuotinen kokemus poliisin johtotehtävistä sekä maakunnallisista ja paikallisista luottamustehtävistä antavat työlleni hyvän perustan.

Ansioistani valtakunnallisissa, maakunnallisissa ja kunnallisissa luottamustehtävien johtotehtävissä minulle on myönnetty kunnallisneuvoksen arvonimi. Tämä osoittaa yhteistyökykyä, laajaa näkemystä ja osaamista, jota voin käyttää hyväksi jatkossakin.

Raahen keskustassa asuvana poliisina, perheen isänä ja pappana tunnen raahelaisten palvelutarpeet. Äänestämällä minua saat lupauksen Raahen kehittämisestä, vahvemmasta edunvalvonnasta ja eri ikäisten palvelujen turvaamisesta.

Vaaliteemani on: ”Muutos 2025 – avain menestykseen”. Tehdään muutos yhdessä.

Olen ehdolla myös aluevaaleissa

Arvoisa raahelainen, äänesi ratkaisee Raahen sairaalan ja alueemme terveyspalvelujen tulevaisuuden. Kehitetäänkö sairaalamme toimintaa vai jatkuuko palvelujen alasajo tulevallakin vaalikaudella?

Olen aluevaaliehdokkaana, koska haluan tehdä voitavani tilanteen korjaamiseksi.

Toimin tällä hetkellä lupasektorin johtajana ja vastaan Oulun poliisilaitoksen lupahallinnosta ja -valvonnasta. Alaisenani minulla on noin 70 lupahallinnon ammattilaista.

Tällä hetkellä toimin Koulutuskeskus Brahen valtuuston puheenjohtajana, OK Arinan halllintoneuvoston, Raahen kaupunginvaltuuston ja Pohteen yksilöjaoston jäsenenä. Aiemmin olen toiminut pitkään PPSHP:n valtuuston varapuheenjohtajana sekä Raahen hyvinvointikuntayhtymän hallituksen puheenjohtajana- silloin kun asiat olivat vielä hyvin.

Olen Raahen keskustassa asuva perheenisä ja pappa, joka tuntee raahelaisten terveydenhuollon, sosiaalipalvelujen sekä pelastustoimen palvelutarpeet. Uskon että kokemuksestani on hyötyä Raahen seutukunnan palveluista päätettäessä.

Äänestämällä minua saat lupauksen Raahen sairaalan kehittämisestä, vahvemmasta alueen vanhus- ja terveyspalvelujen edunvalvonnasta sekä pelastustoimen turvaamisesta.