Olen Oikarisen Matti, 56-vuotias koneenkuljettaja. Asustelemme Piehingin Ylipäässä vaimoni ja neljän lapsen kanssa. Neljä vanhempaa lastamme on jo muuttanut omilleen. Olen myös kolmen lapsen pappa.
Erityisesti syksyisin vietän mielelläni aikaa poikieni kanssa metsästäen ja koiriemme kanssa luonnossa liikkuen. Myös maastopyöräily on perheellemme mieleinen harrastus. Meillä Piehingissä onkin mahtavat maastot pyöräilyyn ja metsässä liikkumiseen.
Olen nyt toista kertaa ehdolla kuntavaaleissa ja tällä hetkellä toimin useissa luottamustehtävissä. Olen muun muassa varavaltuutettu, koulutuskuntayhtymä Brahen valtuustossa ja tarkastuslautakunnan puheenjohtaja, Raahen Kuidun hallituksen jäsen, kehittämislautakunnan varajäsen. Olen myös Keskustan Salonselän paikallisyhdistyksen puheenjohtaja sekä Piehingin kyläyhdistyksen ja metsästysseuran johtokuntien jäsen.
Minulle on tärkeää päästä vaikuttamaan erityisesti syrjäkylien asioihin. On tärkeää muistaa tasapuolisuus meitä kaikkia kohtaan. Asuit sitten maalla tai kerrostalossa keskustassa. Haluan olla myös vaikuttamassa siihen, että kuntalaiset otetaan yhdenvertaisesti huomioon päätöksenteossa.
Olen myös ehdottomasti sitä mieltä, että Raahe tarvitsee lisää yrittäjiä ja yrityksiä. Kaupunkiin olisi siis lisättävä vetovoimaa, jotta tämä toteutuisi. Näin saisimme myös uusia asukkaita ja Raahesta elinvoimaisemman.
En lähde tekemään mitään yksittäisiä lupauksia, sillä päätökset tehdään yhteistuumin.
Motto: Yhdessä kohti parempaa tulevaisuutta!