56

56

56 Mattila Hanna-Leena

Kansanedustaja, lehtori, (nykyinen valtuutettu)

Raahe on lapsuuteni, nuoruuteni ja aikuisuuteni kaupunki.❤️

Amerikan vuosina minulle ja miehelleni kirkastui, että Raahe on maailman paras paikka. Raahessa tahdoimme kasvattaa lapsemme, elää ja tehdä työtä. Tämä on myös paikka, jonne haluamme jäädä sitten, kun askeleemme hidastuvat.

Luottamustehtävät on yksi tapa ilmentää kotiseuturakkautta. Olen ehdolla kuntavaaleissa, koska kotikaupunkini kehittäminen kiinnostaa minua.

Tavoitteeni on, että tämän päivän lapset ja nuoret kokevat Raahen niin rakkaaksi, että haluavat perustaa perheen ja elämänsä tänne.

Tavoitteeni on myös, että ikääntymistä ei tarvitse pelätä Raahessa. Kiireetön ja hellä hoiva kuuluvat sekä koti- että laitoshoidossa olevien vanhusten oikeuksiin. Omaishoitajien jaksamista autetaan parhaiten toimivalla vapaapäiväjärjestelmällä.

Näiden tavoitteiden eteen olen valmis tekemään työtä kuntapäättäjänä ja kansanedustajana.

Kuka?
Hanna-Leena Mattila
*naimisissa, neljän aikuisen lapsen äiti, kansanedustaja ja entinen yläkoulu- ja lukio-opettaja
*harrastukset: kotiseututyö Raahe-seurassa ja Raahen matkailuoppaissa, kuntosalikuntoilu, ulkoilu Ritu-koiran kanssa
*kiinnostus yhteisiin asioihin heräsi Keskuskoulun vanhempainyhdistyksessä koulun puolustajana, valtuutettu v. 2009-, kaupunginhallituksen jäsen v. 2009-2017, valtuuston puheenjohtaja v. 2017-2020