Olen 51-vuotias kuudennen kauden valtuutettu ja kuntavaaliehdokas.
Työskentelen lupa-asiantuntijana Oulun poliisilaitoksella. Harrastan aktiivisesti vapaaehtoista maanpuolustustyötä sen eri muodoissa.
Olen yhteistyökykyinen joukkuepelaaja, joka tulee hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa.
Näen tärkeänä, että riittävät palvelut turvataan eri puolille kaupunkia ja yritysten toimintaedellytyksistä pidetään huolta.
Toimin tällä hetkellä mm. kaupunginvaltuutettuna, Koulutuskuntayhtymä Brahen hallituksen puheenjohtajana, Reserviläisliitto ry:n hallituksessa, ARVO sijoitusosuuskunnan hallintoneuvostossa sekä Vihannin Reserviläiset ry:n puheenjohtajana.
Elämäntilanteeni mahdollistaa ajankäytön yhteisten asioiden hoitamiseen, joten olen käytettävissä, mikäli äänestäjänä näin hyväksi näet.
Mottoni kuntapolitiikassa: Yhteistyöllä asiat hoidetaan.
Mottoni reserviläistoiminnassa: Ampumaradalla paistaa aina aurinko!