Sari Kellola

koulunkäynninohjaaja, työsuojeluvaltuutettu

Olen ammatiltani koulunkäynninohjaaja ja työsuojeluvaltuutettu. Lähtöisin olen Kopsasta, Romuperältä, nyt muutaman vuoden olen asunut kaupungissa. Minulla on kolme aikuista lasta.

Työskentelen Vihannin yhtenäiskoululla pienryhmässä ohjaajana sekä toisen osan päivästä olen työsuojeluvaltuutettuna kaupunginhallituksen, kehittämislautakunnan ja rakennetun ympäristön lautakunnan alaisessa toimialassa sekä varhaiskasvatuksessa.

Toimin myös ammattiliitto Jhl 055 yhdistyksen puheenjohtajana sekä varapääluottamusmiehenä.

Ajatuksenani on, että sivukylien asiat ovat yhtä tärkeitä kuin keskusta-alueenkin. Palveluita, kuten esim. kouluja ja päiväkoteja pitää säilyttää ja tukea. Ulkoilualueet tulee pitää kunnossa. Yhdenvertainen kohtelu kaikille Raahen kaupungin asukkaille.

Työnantajana Raahen kaupunki tarvitsee jatkossakin laajan joukon osaavia ammattilaisia. Palkkojen, työolojen ja johtamisen pitää olla kunnossa. Työntekijöiden pitää pystyä vaikuttamaan työhönsä ja työpaikkaansa.

 Motto: Ihmeitä ei pidä odotella, ihmeitä pitää tehdä! (Tommy Tabermann)