Kansanedustajaehdokkaiden jäsenvaali koko piirin alueella 15.-16.9.2018

Piirihallitus on kokouksessaan 31.8.2018 tehnyt päätöksen koko Pohjois-Pohjanmaan piirin alueella järjestettävästä jäsenäänestyksestä 15.-16.2018. Ehdokkaita on äänestyksessä mukana 26 henkilöä.

Äänestysluettelona käytetään piirin toimittamaa jäsenluetteloa, johon on hyväksytty jäseneksi kahta kuukautta ennen jäsenvaalia jäseneksi liittyneet.

Piirihallitus tekemät päätökset jäsenvaaliin liittyen:

1. Jäsenvaali järjestetään Keskustan jäsenäänestyssäännön mukaisesti koko maakunnan alueella.
2. Varsinainen äänestys on kunnissa la-su 15.9.-16.9. kiinteillä äänestyspaikoilla. Kunnassa voi olla useampi äänestyspiste (yksi äänestysluettelo).
3. Ennakkoäänestys on piiritoimistolla seuraavasti,
– ke 12.9. klo 10-14
– to 13.9. klo 12-16
– pe 14.9. klo 12-18
4. Äänestyksessä jokainen jäsen äänestää kolmea henkilöä (kolme ääntä).
5. Jäsenäänestyssäännön mukaisesti, jäsenäänestyksen tuloksesta saadaan poiketa enintään yhdellä kolmasosalla (1/3). Kahdeksan (8) eniten vaalissa ääniä saanutta henkilöä piirikokous nimeää kansanedustajaehdokkaaksi. Sijoilla 9-15 on viiden (5) ehdokkaan muutosoikeus.
6. Jäsenäänestyksen ehdokaslistalle nimettiin seuraavat henkilöt (ehdokasnumero on henkilön sukunimen edessä.)

2
Aittakumpu Pekka
Pastori , FM
Oulu
3
Huttu-Hiltunen Antti
Maanviljelijä, opettaja
Oulu
4
Karjalainen Harri
Luokanopettaja
Taivalkoski
5
Kinnunen Mikko
Kansanopiston rehtori, erityisopettaja
Reisjärvi
6
Kisner Susanna
Sairaanhoitaja, lastensuojelun päivystysperhehoitaja
Oulu
7
Kolmonen Jukka
Pastori, yrittäjä
Oulu
8
Lehtonen Marjut
Luokanopettaja, erityisopettaja
Oulainen
9
Mattila Hanna-Leena
Kansanedustaja, FM
Raahe
10
Niinikoski Eija-Riitta
Kehityspäällikkö, TM
Nivala
11
Nikula Antti
Aineenopettaja, FM
Kalajoki
12
Nikula Lauri
Vanhempi konstaapeli, nettipoliisi
Oulu
13
Nurkkala Teemu
Yrittäjä, taksiautoilija
Muhos
14
Paloniemi Merja
Asiantuntija, ammatillinen koulutus
Oulu
15
Parkkinen Eeva-Maria
Erityisopettaja, KM
Oulu
16
Parviainen Ulla
Kansanedustaja, KM
Kuusamo
17
Patana Tuija
Arkkitehti
Oulu
18
Pylväs Juha
Kansanedustaja, maaseutuyrittäjä
Ylivieska
19
Rantakangas Antti
Kansanedustaja, agrologi
Haapavesi
20
Riekki Vesa
Metsuri
Pudasjärvi
21
Savola Ulla
Luokanopettaja, KM
Haapajärvi
22
Siikaluoma Teuvo
Alueasiamies
Oulu
23
Sipilä Juha
Pääministeri, DI
Kempele
24
Tikkala Sirpa
Luokanopettaja, apulaisjohtaja
Oulu
25
Toppinen Ira
Sivistysjohtaja, KTM
Siikalatva
26
Törmänen Anni-Inkeri
Yrittäjä, DI
Pudasjärvi
27
Ylitalo Jussi
Kenttäpäällikkö, agrologi (AMK)
Tyrnävä

äänestyskuva